Kiltalehti

Kiltalehti – Supernatantti

Histoni julkaisee kiltalehteä, Supernatanttia eli suppia, noin neljä kertaa vuodessa. Supernatantti on nimitys suspension tai sakkautuneen liuoksen liukoiselle fraktiolle, joka erottuu sakasta sentrifugoinnin yhteydessä. Lehti sisältää killan ja laitoksen kuulumisia, viihdettä sekä muuten vain ajankohtaisia asioita. Lehden toimituksesta vastaa killan hallituksen mediavastaava.

Vuoden ensimmäisessä numerossa esitellään killan uusi istuva hallitus ja toimihenkilöt. Lehti julkaistaan yleensä alkuvuodesta, mahdollisesti laskiaisen tiimoilla. Toinen numero sijoittuu suurinpiirtein vapun tienoille, jonka sisältö luonnollisesti keskittyykin vuoden tärkeimpään opiskelija-ajankohtaan. Kolmas suppi on ns. fuksisuppi, joka on lähetetty koulutusohjelmaan hyväksytyille uusille opiskelijoille ja vuoden pääjulkaisu, syyssuppi (tai talvi/joulusuppi) on julkaistu joko heti syksyllä tai lähempänä joulua. Viimevuosina syyssuppi on ollut toimituksen pääjulkaisu, joten se on ollut hieman paksumpi ja koreampi kuin muut supit. Siinä on mm. esitelty uudet uunituoreet fuksit. Kilta on julkaissut myös ns. KV- eli kansainvälisyyssuppia, joka on toimitettu englanniksi ja suunnattu pääasiassa ulkomaalaisille opiskelijoillemme.

Kaikki supit, poislukien fuksisuppi ja KV-suppi, on 2009 lähtien jaettu kaikille Luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöille sekä Histonin ystävyys- ja yhteistyökilloille. Lisäksi suppi on julkaistu kiltahuoneelle yleisesti luettavaksi sekä internetissä.

Supit vuosilta 2008 – 2017 löytyvät osoitteesta https://wiki.oulu.fi/display/histoni/Supernatantti